Valmentajalta: "Tää on tytöt vaan lentopalloa..."

”Harrastus siinä missä joku muukin”, ” Ei tämä saa olla koko elämä” ; lauseita, joita käytetään ahkerasti joukkueen treeneissä. Vaikka pelaamisessa ei ole kyse elämästä ja kuolemasta, lähti tänään Raision Kauppaoppilaitokselta pelistä kotiin yksitoista suorituksiinsa jollakin tasolla pettyneitä urheilijoita. Kun osaamisen taso nousee, nousee myös odotukset niin valmentajalla kuin pelaajillakin. Valmentajana odotin tänään tytöiltä vahvaa pelisuoritusta, olihan meillä takana hyvä valmistautuminen Tampereen maisemissa.

Nyt on aika katsoa peiliin ja todeta, että olemme tulleet tienhaaraan, jossa meidän on tehtävä valinta. Voimme joko lähteä vasemmalle tai oikealle, mutta emme voi jatkaa suoraan tuttua ja turvallista reittiä. Molemmissa suunnissa sekä vasemmalla että oikealla meitä odottaa jokin tuntematon, meidän pitää uskaltaa vain ottaa se ensimmäinen askel, ja luottaa, että suunta on oikea. Tällä kertaa emme turvaudu Eniroon.

Tämän päivän vastustajamme oli selvästi jo harha-askeleensa ottanut ja näytti meille miten Salon mutkaisten teiden kautta pitää vain saapua pelipaikalle ja hoitaa homma. Meillä moottorin vielä lämmetessä oli vastustaja laittanut vilkun päälle ja ohittanut meidät niin syötön tasossa, iskulyönneissä kuin puolustuksessakin. Takaa-ajon alkaessa vain vastustajan perävalot vilkkuivat.

Toisessa erässä alkoi moottori toden teolla nikottelemaan. Liekö diesel-autoon tankattu erätauolla vahingossa ”ysivitosta”. Ei auttanut vaikka kuinka olisimme työntäneet autoa käyntiin, sillä syöttövirheemme auttoivat vastustajan erävoittoon.
Kolmannessa erässä meillä oli moottori jo hieman ylikuumentunut. Tiesimme, että jokainen erävoitto ja jokainen piste veisi meitä eteenpäin matkalla kohti ylempää jatkosarjaa. Painoimme lisää kaasua, mutta moottorimme teho ei riittänyt ohittamaan vastustajan tehokkaampaa suoritusvarmuutta.

”Tehokas” treenaaminen ensi viikolla syö varmasti joukkueemme polttoainetta, joten suosittelen kaikille tankkaamista ABC-asemilla, sieltä saa bonusta, joten eiköhän tytöt lähdetä sinne vasemmalle!

Minnan fiiliksiä leiristä:

Lauantaiaamulla hullut pääsivät jännityksestä…melkein. Startti Raision huoltoasemalta klo 7.00 aloitti uskomattoman matkan joukkueen yhteishengen tiivistämiseksi entisestään. Kukaan tytöistä ei tiennyt määränpäätä ja ohjeeksi olikin annettu etukäteen jokaiselle ottaa selvää, miten päästään ensimmäiseen kohteeseen.

Valmentajan mielestä ohjeet olivat selkeät; nouda ajo-ohjeet www.eniro.fi sivuilta -> kartat ja reitit -> reittihaku -> mistä raisio, 21200 raisio -> mihin yläneentie 10 oripää -> tulosta kirjalliset ohjeet+ sellainen kartta, että löydät perille. Huoltoaseman pihalla tytöt jaettiin arpomalla autoihin ja kun lähdön aika tuli, starttasi ”Amazing racing” – autoksi nimetty kapteenimme ohjaama kyyti viivana matkaan toisten vielä tankatessa. Kuinkas ollakaan, valmentajan autossa istui kolme tyytyväistä matkaajaa ilman karttaa….naapuriautostakaan ei saatu apuja, koska siellä neljästä tytöstä vain yhdellä oli kartta. Loistavaa.

Ensimmäisestä etapista löytyi huoltoasema, yllätys. Huoltoasema oli pieni ja sisään rynnänneet yksitoista matkaajaa aiheuttivat uteliaita katseita. Tämä johtui luultavasti siitä, että tytöt joutuivat valmentajan opastuksesta suorittamaan erään tehtävän, ja sellaista ei Oripäässä varmaan ihan joka aamu näe.

Tytöt olivat leikissä mukana sata lasissa, ja kun uusien ajo-ohjeiden aika tuli, niin ensimmäinen Amazing racing-auto oli jo startannut muiden vasta tutustuessa ohjeisiin. Toisista autoista oli turha odottaa apuja, sillä kilpailuvietti oli herännyt jo muutamissa joukkuelaisissa. Kuka löytää perille ensimmäisenä?

Kun valmentaja oli jälleen ottanut ne ohjeet Enirosta, niin lopputulos oli arvattavissa. Määränpäänä oli Sastamalan kirkko, mutta ohjeet opastivat kääntymään vasemmalle ja sellaista tietä ei ollut olemassakaan, mistä sinne vasemmalle olisi päässyt. Puhelimet alkoivat soida siellä jossain Vammalan suunnalla, kun kolme toisistaan eksynyttä autoa yrittivät joukkueena löytää Sastamalan kirkon.

Kymmenisen kilometriä risteyksestä ohiajaneena voitte kuvitella fiiliksen, kun oli pakko palata takaisin ja löytää kaverit. Löysimme itsemme lopulta Tyrvään kirkon parkkipaikalta, missä oli tarkoitus rauhassa nauttia niin sielun kuin ruumiinkin ravinnosta. Pysähdys jäi kuitenkin lyhyeksi, koska lopullisessa määränpäässä piti olla tiettyyn aikaan ja muutama kymmenen kilometrin harha-ajo muutti suunnitelmia.

Viimeisen etapin ohjeet jakoon ja matka jatkui kohti Pyynikin näkötornia. Amazing racing- auto lähti ohjeiden mukaan eri suuntaan kuin kaksi muuta. Valmentajan autossa pääteltiin, että toista reittiä pääsemme varmasti perille, kunhan olemme skarppina, milloin oma itsenäinen reittivalintamme yhtyy kartan ohjeisiin…ja metsään meni. Melkoinen luottamus eräillä joukkuelaisilla on myös valmentajan kykyyn löytää perille, sillä meidän autoa seuratessa samassa metsässä oltiin. Joskus vain kannattaa luottaa siihen omaan osaamiseen.

Oli ihan loistava fiilis kun kolmen ja puolen tunnin ajon jälkeen löysimme määränpäähämme Pyynikin näkötornille. Tornilta soitimme kakkoskoutsille ja nautimme munkkikahvista odotellen Amazing racing -auton saapumista. Odotimme, odotimme ja odotimme. Soitto Amazing racing -autossa matkaajille ja vastaus:

” Me ollaan täällä Varalassa, missä te ootte, mitä eiks meidän tänne pitänyt tulla?” Se niistä selkeistä ohjeista.

Varalassa alkoi varsinainen korkeanpaikanleiri: ruokailu, treenit, välipala, treenit, iltapala, sauna, nukkumaan, aamupala, luentosali, punttisali, ruokailu, treenit ja kotiin! Pete oli suunnitellut todella tiiviin paketin, joka sisälsi lihashuoltoa, lentopalloa, joukkueen pelisääntöjä, ravintotietoutta, elämän hallintaa ja rutkasti huumoria. Ihan loistavaa! Joukkuelaisten ei tarvinnut muuta kuin ilmestyä tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan ennakkoon ilmoitettu varustus päällä. Saimme rutkasti uutta ajateltavaa tuotavaksi Raisioon, päällimmäisenä mielessä kuitenkin iso kiitos leirin järjestäjille.

Sunnuntaina, kun keräännyimme leirin viimeiseen palaveriin Varalan kahvioon, tytöistä huokui tyytyväisyys, mutta myös väsymys. Tytöt olivat saaneet paljon informaatiota viikonlopun aikana, mutta myös antaneet itsestään kaiken sataprosenttisesti. Joukkue lähti leirille parantamaan ennestään hyvää joukkuehenkeä, mutta sai paljon enemmän. Samassa palaverissa ilmoitettiin, että kaikilla mukana oleva, ennen leiriä annetussa varustelistassa ollut vessapaperirulla oli mukana muuten vain.

Kotimatkalle lähdettiin jakaen tytöt autoihin määränpään mukaan, eli kaikki Raisiolaiset joutuivat valmentajan autoon. Varalasta on melko suora tie moottoritien alkuun, joka tuo suoraan Turkuun, mutta valmentaja päätti vielä kerran seikkailla Tampereella.

” Hei tytöt, nyt arvotaan käännytäänkö oikealle vai vasemmalle? Okei oikea voitti, sinne siis”.

Päädyimme ihastelemaan Tampereen keskustan jouluvaloja.

”Hei tuolla lukee Helsinki, mennäänkö sinne?”

Emme kehdanneet soittaa joukkuetovereille kahdenkymmenen minuutin seikkailun jälkeen ja sanoa

” Hei missä te olette, ai lähellä Huittisia, me ollaan vielä täällä Tampereella!”

U-käännöksiä

Korkeanpaikanleiriläiset palasivat ehjinä kotiin Varalassa pidetyn viikonlopun jälkeen. Pete, Minna ja Katri olivat suunnitelleet mahtavan viikonlopun, joka oli täynnä suunnistamista, treenejä, ruokaa ja hyvää seuraa.

U-käännöksiä tehtiin koko autojonon voimin useampia, ne tosin eivät kuuluneet alkuperäiseen suunnitelmaan. Ohjeet oli jälleen haettu Enirosta. Tuleva sponsori kenties?

Pidempi tarina salaperäisestä leiristä tulee myöhemmin. Mahtavan viikonlopun vetäjän kunniaksi pelaajaluettelossa on julkaistu kakkosvalmentajamme Peten pelaajakortti!

Pete

Pete on ammattitaitoinen kakkoskoutsi, jonka auktoriteetti puree joukkueeseen Tampereelta saakka. Tämä tilastointiguru osaa analysoida loistavasti pelitilanteita sekä pelaajien ominaisuuksia. Pete luennoi joukkueelle mm. lihashuollosta ja ravitsemuksesta, ja hampurilaispalaute onkin aina reilun kakkoskoutsimme erikoisalaa. 

Mystinen "korkeanpaikanleiri" lähestyy!

Huomenna Loimu lähtee Halikkoon ottamaan revanssin Hakoniskoja vastaan! Minna on kehittänyt varta vasten kuvioita, joilla Halikkoa lähdetään kaatamaan.

Viime perjantain savusukellusharjoituksesta selvittyään joukkue on saanut uusia haasteita: flunssa-aalto vyöryy valtoimenaan. Joltain on jäänyt Gefilukset juomatta, sillä ennen keskiviikon harjoituksia joukkue kärsi huomattavasta pelaajapulasta. Toivottavasti valkosipulichilipitoinen ruokavalio, jota suosittelen kaikille, pelastaa joukkueen.

Keskiviikon harjoituksissa jännitys tulee olemaan käsin kosketeltavissa. Rakas valmentajamme sekä mahtava kakkoskoutsi Pete ovat suunnitelleet tähän asti korkeanpaikanleiri-nimellä kulkenutta viikonloppua koko tiimille. Pelaajilla ei ole tietoa minne päin Suomea ollaan lähdössä, eikä mitä tekemään. Lähtö lauantaiaamuna, paluu sunnuntai-iltana. Maanantaina Minna raotti verhoa hiukan, ja jakoi listan mukana tarvittavista tavaroista, ihan kuin Power Cupissa!

Keskiviikon treeneissä on tarkoitus kertoa matkan ensimmäinen etappi. Jos Minna on hakenut ohjeet perinteisesti Enirosta, voi olla, että valmentajat saavat odotella pelaajiaan paikan päällä pitkään. Ja turhaan.

Valmentajalta: Ei hajua ilman savua, ei savua ilman tulta...

Perjantain treeneissä piti katseen olla jo kohti tulevan viikon torstain kohtaamista Halikon Hakoniskoja vastaan. Edellisestä kohtaamisesta jäi jotain hampaankoloon vaikka silloinkin peliin lähdimme asenteella ”Tulta päin…tai jotain”.

Ehkä meidän joukkueen pitää nyt hieman rauhoittaa tuota valmistautumista ennen tulevia pelejä, sillä saimme kauppaoppilaitoksen liikuntasalin jo vartissa täyteen palomiehiä. Joku käy nyt kovasti ylikierroksilla, jalat käyvät kuin tulisilla hiilillä, savu nousee jo korvista jne.

Treenit alkoivat normaalisti pallottelulla, kun yhtä äkkiä kuului kovaa särinää. Odotimme salin katossa olevan lampun sammumista, mutta sen sijaan liikuntasaliin leijaili tuuletusaukoista ei niin mukavan tuoksuista hajua. Jossain kärähti, mutta missä?

Soitto hätänumeroon ja ensin rauhallisesti selittäen, että olemme kauppaoppilaitoksen liikuntasalissa ja plää plää plää, osoite joku Kreetankuja ja kauppaopisto…Nainen siellä toisessa päässä:

”Pitäähän sun nyt tietää missä sä olet, kauppaoppilaitoksella vai kauppaopistossa.”

ja sit paloi pinna….

”No, kauppaoppilaitoksella, joku Juhaninkuja, täällä me ollaan”.

Raision palolaitokselta saapui iloksemme neljä palomiestä, toinen toistaan komeampia. Siinä sitten seurasimme jännittyneinä, että tuleeko sitä toimintaa vai ei! Toisten keskittyessä palomiesten ulkonäköön…ilman piilolinssejä!

Että tällaiset treenit tällä kertaa.