Valmentajalta: Hei Huikeeta, hei!

Ajattelin lukaista sateisena syysiltana vanhoja joukkueen blogi tekstejä. Nyt sitä sitten kuivataan kyyneliä silmäkulmasta. Olin ihmeissäni kun ymmärsin miten hieno joukkue meillä on. Joukkueessa on valtavan paljon positiivisia persoonia sekä toinen toistaan taitavampia yksilöitä. Ymmärsin, että yhteinen taival, yhteiset tavoitteet ovat synnyttäneet jotakin niin suurta kuin joukkueen Raision Loimu Juniorit 3. Se on jotain huikeeta, hei!
Mietin miten paljon aikaa olemme viettäneet yhdessä ja miten monta kokemusta rikkaampana lähdemme tulevaan kauteen. Tästä tulee jotain Huikeeta, hei! Olen vilpittömästi onnellinen, että saan viettää aikaa Team Nat:in kanssa sekä kuunnella välillä outoa suomenkieltä, jostakin tuolta Suomen pohjoisesta Rovaniemeltä. Hei huikeeta, hei! Ihailen nuorten ihmisten heittäytymistä tähän hetkeen, tänään täällä huomenna jo jossain muualla. Ei mitään suunnitelmaa, ei mitään tarkempaa aikataulua, vain minä ja tämä päivä. Arvostan ihmistä, joka kerta toisensa jälkeen nousee uuteen nousuun. Tarinoita ja juttuja vuosien varrelta on paljon, iloisia ja surullisia, kaikenlaisia. Pettymyksiä, onnistumisia, kokemuksia. Kaikesta huolimatta jaksamme huomiseen, seuraavaan ja seuraavaan päivään. Jossakin kohtaa huomaamme, että joukkue on kantanut meitä eteenpäin elämässä silloinkin kun emme olisi jaksaneet. Minulle henkilökohtaisesti tämä taival on antanut voimaa, uskoa ja sanoinkuvaamatonta rikkautta. Niinpä odotankin tulevalta kaudelta jotakin Huikeeta, hei!
Huikeeta on se kun huomaa, että molemmat liberomme ovat vallanneet lyöntimarkkinat. Huikeeta on se kun huomaa, että pelaaja löytää ajatuksen. Jotain vielä huikeempaa on se kun huomaa pelaajan kasvolla onnistumisen tunteen. Huikeeta on myös kuulla pelaajien suusta ” tätähän me juuri treenattiin”, ” tää oli kyl ihan valmentajan piste”, ”hei,mä osasin”, ”kiitos, oli hyvät treenit”. Tää kaikki vaan on niin HUIKEETA!

Valmentajalta: Kesä tuli ja meni..

Ei siitä niin kauan ole aikaan kun toukokuun alussa innolla ja vähän kauhulla odotimme kesätreenejä. Nyt ovelle kuitenkin kolkuttaa jo syksyn tuulet ja puista putoavat värikkäät lehdet. Kesä on ollut hyvin tapahtumarikasta aikaa niin pelaajille kuin koko joukkueelle. Kolmen kuukauden uurastus tiivistettiin eilen kolmen tunnin kesätreenien päättäjäisiin.

Kerttulan metsikkö on tullut kesän aikana tutuksi, jyrkkä kallio on suorastaan huutanut joukkuettamme treenaamaan. Haastetta on riittänyt niin reisilihaksille kuin keuhkoillekin. Pystysuoraa kalliorinnettä ahkerat treenaajamme kipusivat päättäjäisissäkin. Nyt ylhäällä odotti vain mielenkiintoisia kysymyksiä hyttysistä, kesän aikana meille niin rakkaiksi tulleista lemmikeistä. Kuka olisi uskonut, että hyttynen ei juokaan ravinnokseen verta…tai että hyttyset voivat lentää yhtäjaksoisesti 1-4 tuntia. Hyttysen alaheimoon kuuluu myös kiinnostavia lajeja kuten kiusahyttynen, piinahyttynen ja kutinahyttynen…hetkinen….yksi näistä ei kuulunutkaan joukkoon. Kisaajamme selvisivät kuitenkin kunnialla kymmenestä vaativasta kysymyksestä ja matkaa jatkettiin seuraavaan tuttuun kesätreeni paikkaan.

Olemme kesän aikana juosseet, hyppineet yhdellä jalalla, pomppineet kahdella jalalla ja tehneet erilaisia keppijumppa liikkeitä Kerttulan metsiköstä löytyvillä poluilla. Eilen kuitenkin saimme tehtäväksemme rakentaa kahden narun, viiden metallilangan ja luonnosta löytyvillä materiaaleilla joukkueellemme hepan, joka jaksaisi laukata tuon vajaan kymmenen minuutin lenkin menemättä rikki. Team Hanna ja Team Ilona ovat valmiita kaksintaistoon. Metsässä kaikui naura ja huudot ;” vasen, oikea, vasen , oikea” kun joukkueet yrittivät löytää yhteisen rytmin. Kumpikaan joukkueista ei voinut huijata kun vastustajaa seurattiin silmä tarkkana, toivottavasti tuo kilpailuhenkisyys siirtyy myös pelikentille. Monen moista estettä hepoille tuli vastaan matkan varrella,

mutta kaikista selvittiin iloisella mielellä ja naurulla. Kerttulan metsissä olisi ollut mukava muistella menneitä , mutta Kuuvuoren portaat jo odottivat joukkuettamme muistelemaan ” ah, niin mukavia porrastreenejä”.

Kuuvuoren portaat tekivät kesästämme täydellisen. Täällä syntyi kesän aikana tiivis yhteishenki, jonka vaikutus varmasti kantaa pitkälle pimeään syksyyn ja talven kylmyyteen.

Kuuvuoren porrastreenien jälkeen joukkueella oli todellinen voittajaolo. Jouduimme haastamaan itsemme niin henkisesti kuin fyysisesti. Joskus jalat jaksoivat mutta pää sanoi stopin, joskus taas pää olisi mennyt mutta jalat eivät jaksaneet. Jouduimme useammin kuin kerran tsemppaamaan itsemme kesän aikana kivutaksemme nuo yli sata porrasta kerta toisensa jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan. Kesätreenien päättäjäisissä saimme tehtäväksemme koota palapeliä kaiken tuon uuvuttavan juoksun lisäksi. Portaiden yläpäässä se valmentaja vain istui palapelin palaset sylissään ja odotti että jokainen vuorollaan haki yhden puuttuvan palasen palapeliin. Koko kesän treenaus näkyi yllättävän kevyenä askeleena, mallia tässä kuvassa näyttää Veera.

Joukkue ehti vielä yhteiskuvaan Kuuvuoren portailla ilta yhdeksän maissa ennen kuin matka suuntautui rennompaan menoon Turun keskustaan.

Päättäjäisistä riittää varmasti juteltavaa pitkälle syksyyn. Tulevan kauden koitoksiin lähdemme tänä vuonna tiiviimpänä ryhmänä kuin koskaan aiemmin. Ryhmähenki, joukkuehenki ei tule itsestään, se on vaatinut paljon kipua ja paljon kasvua ihmisenä. Se on vaatinut enemmän ymmärrystä kuin sitä yhdelle ihmiselle luonnostaan annetaan. Se on vaatinut luopumista omista arvoista, omasta ajattelusta. Se on vaatinut luopumista omasta itsestä, mutta sen tilalle on tullut niin paljon enemmän. Ajattelun avartaminen on mahdollistanut kasvun tiiviiksi joukkueeksi: ”kyllä, me olemme Raision Loimu Juniorit 3”.