Valmentajalta: Myrskyvaroitus!

Syksyn ensimmäinen syysmyrsky saapui Maskuun. Kovimmin tuuli on riepotellut Hemmingin liikuntahallia. Tuulet alkoivat voimistua jo viime lauantaina kun joukkueemme kävi kääntymässä Ylöjärvellä. Tänään Maskussa on mitattu myrskylukemia ja suurin keskituuli on havaittu Finaalipelissä.

Kovimmat puuskat kuitenkin taisi olla joukkue Domsin riveissä. Tilastojen mukaan myrskypäiviä on syyskuussa keskimäärin kerran vuodessa mutta eri vuosien välillä on suuria eroja. Kausi 2011-2012 tulee olemaan näitä myrskyjä täynnä. Haluaisin nimetä tämän myrskyn nimipäivän mukaan niin kuin esim. Katia-hurrikaanin rippeet Suomeen, mutta tänään nimipäiviään viettää Tyyne ja Tyyni, ei oikein sovi teemaan.

Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on satanut yleisesti yli 20 millimetriä, eniten Hemmingin liikuntahallin läheisyydessä, koska kesken pelitiimellysten lattiaa sai kuivata koko ajan.

Tänään siis annoimme todellisen myrskyvaroituksen vastustajillemme tulevaa kautta ajatellen. Olen aina sanonut tytöilleni, ettei ole väliä olemmeko ensimmäisiä vai viimeisiä, vain pelaaminen ratkaisee. Hyvällä pelillä ei tarvitse miettiä sijoitusta sillä se tulee ihan itsestään pelaamalla. Kun palaset loksahtavat kohdilleen on mitalin väri kultainen. Kyllä, jos olemme tehneet jotain jossakin kohtaa väärin, niin olemme myös tehneet paljon oikeita asioita. Tytöt tietävät faktat, heidän valmentajansa ei käy kursseja, ei liiton kalliita koulutuksia. He tietävät, että valmentaja tekee töitä sydämellä, tunteella ja aikaansa uhraten. Jos emme uskoisi itseemme, emme tänään olisi antaneet myrskyvaroitusta.

Doms ja Rice, olemme kulkeneet todella pitkän ja kivisen tien todellisten haastajien joukkoon. Me voimme kaikki olla ylpeitä omista suorituksistamme, kasvustamme pelaajina ja ennen kaikkea luottamuksesta joukkueen toisiin jäseniimme. Turnauksessa oli paljon hyviä suorituksia, mutta myös paljon mahdollisuuksia näyttää osaamisemme. Vastustajien kehumiset lämmittivät. Kun vastustaja tulee kertomaan miten paljon kehitystä on tapahtunut, kertoo sen vilpittömästi ja avoimesti voin minä valmentajana olla tyytyväinen suoritukseeni. Kun vastustaja vielä kertoo, ettei teidän joukkueestanne oikein osaa sanoa koskaan mistä ne hyökkäykset oikein tulevat kun ne tulee ihan joka paikasta, voi pelaajat olla tyytyväisiä suorituksiinsa. Ja tätä sinfoniaa sain kuulla koko päivän, hela dagen.

Koko viime kauden liberona häärinyt pelaaja käytti tänään mahdollisuutensa näyttää osaamisensa myös lyöntimarkkinoilla. Siinä sitä oli myrskyvaroitusta kerrakseen ihan joukkueen sisäisesti. Kilpailu pelipaikoista on alkanut ja se kilpailu on kovaa. Keskipelaajamme Domsin riveistä näytti kehittymisensä lyömällä palloa kovaa ja kyllä, alaspäin. Pikkuhiljaa työ tuottaa tulosta. Uusi pelaajamme kehittyy kovaa vauhtia liberotontilla ja antoi kahdessa pelissä jo ihan loistavia passeja vaikka ei koskaan passarin hommia ole tehnytkään. Tulevaisuus näyttää siis valoisalta.

Kultamitali joukkueemme taitaa tällä hetkellä olla juhlistamassa voittoaan. Voittoa, jonka se on ansainnut. ”Ei tätä pelaamatta voiteta”, ohjeisti joukkueen nuorimmainen tiimiään kun muutama piste oltiin häviöllä. Lentopallon perusajatus on tässä kiteytettynä yhteen lauseeseen. Ja kyllähän tytöt pelasivat, muiden kannustaessa. Jotakin joukkueen tiiviydestä kertoo sekin, että liikuntakiellossa oleva pelaaja vietti kokonaisen sunnuntai- päivän katsellen muiden pelaamisesta ja kannustaen team Ricen voittoon. Se on rakkautta lentopalloa, rakkautta lajia kohtaan.

Oli sitten tyyntä tai myrskyä, tuulista tai sateista niin Team Doms ja Rice saa auringon paistamaan. Ja kyllä! Se kultamitali loistaa tulevalla kaudella jokaisen pelaajan kassista, sykkii jokaisen pelaajan sydämessä, niidenkin jotka tänään eivät kuuluneet voittajajoukkueeseen. Taustatyö voittoon on tehty kesätreeneissä, sitä on hiottu koko syksy liikuntasalissa kaikki yhdessä, yhtään pelaajaa unohtamatta. Tänään me olimme kaksi erillistä joukkuetta, miettikää mihin me pystymme kun olemme yksi ja sama joukkue! Sadetakit päälle, kumpparit jalkaan, syksyn myrskyt alkavat toden teolla lokakuun alussa.

Valmentajalta: Minä sitten rakastan liikenneympyröitä…

... ja niitä sitten riitti matkallamme Ylöjärvelle turnaukseen. On hauskaa pyöriä ympyrässä muutama kierros ennen kuin saa selville mihin suuntaan sitä matkaansa jatkaa. Sama tunne on välillä lentopallokentällä kun miettii missä suunnassa se pallo oikein pyörii. Ja kyllä rakkaat ystävät, tänä vuonna me löysimme Ylöjärven paljon kivuttomammin kuin edellisenä vuonna. Emme toistaneet viime vuoden omakotitalo alueen reittiämme edeten 50m ja vasemmalle, 100 m ja oikealle, 200 m ja vasemmalle jne.

Riemua riitti matkallamme kun kartan (lue navigaattorin) lukijani ilmoitti että lippu näkyy jo. Kuskina minä sitten katselen ympärilleni etsien lippua ja kysyen ”missä”? Pieneen mieleeni ei edes käy, että kartan lukijani tarkoittaa navigaattorissa kohdettamme, joka on merkattu siinä lipulla. Joo herätys Blondi, ihan kuin joku oikeasti kävisi maastossa laittamassa lipun pystyyn, että täällä on teidän määränpäänne.

Turnaus oli kaikin tavoin opettavainen. Jokainen joukkueen jäsen sai katsella omaa pelaamista ihan uudesta näkövinkkelistä. Joukkue Doms vei turnauksen läpi kuudella pelaajalla ja Rice seitsemällä pelaajalla. Taktiikka oli hyvin yksinkertainen, joukkue keskustelee keskenään, kaikki pelaavat ja ongelmat ratkaistaan. Kyllä meidän pelaajat selvisivät loistokkaasti ja kasvoivat taas henkisesti ottamaan vastuuta omasta tekemisestään. Valmentajana en voi olla kuin ylpeä. Pelaajat pelasivat ihan uusissa ympyröissä, pelikenttä oli sama 9*18 metriä mutta pelipaikka ei niin tutun turvallinen.

Pelin tiimellyksessä ratkoimme monta eteen tulevaa ongelmaa, mutta ne liikenneympyrät vain eivät jättäneet meitä rauhaan kotimatkallakaan. Kolme autoa suuntasi kohti Nokian ABC:tä, joista kaksi kääntyi oikealla ja jostakin syystä se kolmas kääntyi vasemmalle. Kun kaverit huomasivat ettei yksi auto seuraakaan soi puhelin ja kysymys : ” missä te ootte?” . ”Me ollaan tässä liikenneympyrässä”; kuului vastaus, ”Missä liikenneympyrässä, ei täällä oo mitään liikenneympyrää”. Okei myönnetään että se oli taas se valmentajan auto joka seikkaili, mutta olihan noin loistavien pelien jälkeen kunniakierros paikallaan.

Maittava annos ruokaa oli syöty ja kotimatka toden teolla sai alkaa. Kyseltiin siinä ohjeita Tamperelaiselta tuttavalta ja painoimme mieleemme että Helsingin suuntaan ja pysy kaistalla ja sitten Nokialla…ja kuinkas ollakaan löysimme taas liikenneympyrän jonka kiersimme kolmesti lukien kylttejä ja miettien että minne me mennään. Lopputulos kuitenkin ratkaisee ja löysimme kotiin. Tästä kaikesta viisastuneena voisin sanoa, ettei se nyt niin kamalaa ole, jos siellä lentopallo kentällä vähän pyörii ympyrää, lopputulos voi silti olla loistava