Minnan fiiliksiä leiristä:

Lauantaiaamulla hullut pääsivät jännityksestä…melkein. Startti Raision huoltoasemalta klo 7.00 aloitti uskomattoman matkan joukkueen yhteishengen tiivistämiseksi entisestään. Kukaan tytöistä ei tiennyt määränpäätä ja ohjeeksi olikin annettu etukäteen jokaiselle ottaa selvää, miten päästään ensimmäiseen kohteeseen.

Valmentajan mielestä ohjeet olivat selkeät; nouda ajo-ohjeet www.eniro.fi sivuilta -> kartat ja reitit -> reittihaku -> mistä raisio, 21200 raisio -> mihin yläneentie 10 oripää -> tulosta kirjalliset ohjeet+ sellainen kartta, että löydät perille. Huoltoaseman pihalla tytöt jaettiin arpomalla autoihin ja kun lähdön aika tuli, starttasi ”Amazing racing” – autoksi nimetty kapteenimme ohjaama kyyti viivana matkaan toisten vielä tankatessa. Kuinkas ollakaan, valmentajan autossa istui kolme tyytyväistä matkaajaa ilman karttaa….naapuriautostakaan ei saatu apuja, koska siellä neljästä tytöstä vain yhdellä oli kartta. Loistavaa.

Ensimmäisestä etapista löytyi huoltoasema, yllätys. Huoltoasema oli pieni ja sisään rynnänneet yksitoista matkaajaa aiheuttivat uteliaita katseita. Tämä johtui luultavasti siitä, että tytöt joutuivat valmentajan opastuksesta suorittamaan erään tehtävän, ja sellaista ei Oripäässä varmaan ihan joka aamu näe.

Tytöt olivat leikissä mukana sata lasissa, ja kun uusien ajo-ohjeiden aika tuli, niin ensimmäinen Amazing racing-auto oli jo startannut muiden vasta tutustuessa ohjeisiin. Toisista autoista oli turha odottaa apuja, sillä kilpailuvietti oli herännyt jo muutamissa joukkuelaisissa. Kuka löytää perille ensimmäisenä?

Kun valmentaja oli jälleen ottanut ne ohjeet Enirosta, niin lopputulos oli arvattavissa. Määränpäänä oli Sastamalan kirkko, mutta ohjeet opastivat kääntymään vasemmalle ja sellaista tietä ei ollut olemassakaan, mistä sinne vasemmalle olisi päässyt. Puhelimet alkoivat soida siellä jossain Vammalan suunnalla, kun kolme toisistaan eksynyttä autoa yrittivät joukkueena löytää Sastamalan kirkon.

Kymmenisen kilometriä risteyksestä ohiajaneena voitte kuvitella fiiliksen, kun oli pakko palata takaisin ja löytää kaverit. Löysimme itsemme lopulta Tyrvään kirkon parkkipaikalta, missä oli tarkoitus rauhassa nauttia niin sielun kuin ruumiinkin ravinnosta. Pysähdys jäi kuitenkin lyhyeksi, koska lopullisessa määränpäässä piti olla tiettyyn aikaan ja muutama kymmenen kilometrin harha-ajo muutti suunnitelmia.

Viimeisen etapin ohjeet jakoon ja matka jatkui kohti Pyynikin näkötornia. Amazing racing- auto lähti ohjeiden mukaan eri suuntaan kuin kaksi muuta. Valmentajan autossa pääteltiin, että toista reittiä pääsemme varmasti perille, kunhan olemme skarppina, milloin oma itsenäinen reittivalintamme yhtyy kartan ohjeisiin…ja metsään meni. Melkoinen luottamus eräillä joukkuelaisilla on myös valmentajan kykyyn löytää perille, sillä meidän autoa seuratessa samassa metsässä oltiin. Joskus vain kannattaa luottaa siihen omaan osaamiseen.

Oli ihan loistava fiilis kun kolmen ja puolen tunnin ajon jälkeen löysimme määränpäähämme Pyynikin näkötornille. Tornilta soitimme kakkoskoutsille ja nautimme munkkikahvista odotellen Amazing racing -auton saapumista. Odotimme, odotimme ja odotimme. Soitto Amazing racing -autossa matkaajille ja vastaus:

” Me ollaan täällä Varalassa, missä te ootte, mitä eiks meidän tänne pitänyt tulla?” Se niistä selkeistä ohjeista.

Varalassa alkoi varsinainen korkeanpaikanleiri: ruokailu, treenit, välipala, treenit, iltapala, sauna, nukkumaan, aamupala, luentosali, punttisali, ruokailu, treenit ja kotiin! Pete oli suunnitellut todella tiiviin paketin, joka sisälsi lihashuoltoa, lentopalloa, joukkueen pelisääntöjä, ravintotietoutta, elämän hallintaa ja rutkasti huumoria. Ihan loistavaa! Joukkuelaisten ei tarvinnut muuta kuin ilmestyä tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan ennakkoon ilmoitettu varustus päällä. Saimme rutkasti uutta ajateltavaa tuotavaksi Raisioon, päällimmäisenä mielessä kuitenkin iso kiitos leirin järjestäjille.

Sunnuntaina, kun keräännyimme leirin viimeiseen palaveriin Varalan kahvioon, tytöistä huokui tyytyväisyys, mutta myös väsymys. Tytöt olivat saaneet paljon informaatiota viikonlopun aikana, mutta myös antaneet itsestään kaiken sataprosenttisesti. Joukkue lähti leirille parantamaan ennestään hyvää joukkuehenkeä, mutta sai paljon enemmän. Samassa palaverissa ilmoitettiin, että kaikilla mukana oleva, ennen leiriä annetussa varustelistassa ollut vessapaperirulla oli mukana muuten vain.

Kotimatkalle lähdettiin jakaen tytöt autoihin määränpään mukaan, eli kaikki Raisiolaiset joutuivat valmentajan autoon. Varalasta on melko suora tie moottoritien alkuun, joka tuo suoraan Turkuun, mutta valmentaja päätti vielä kerran seikkailla Tampereella.

” Hei tytöt, nyt arvotaan käännytäänkö oikealle vai vasemmalle? Okei oikea voitti, sinne siis”.

Päädyimme ihastelemaan Tampereen keskustan jouluvaloja.

”Hei tuolla lukee Helsinki, mennäänkö sinne?”

Emme kehdanneet soittaa joukkuetovereille kahdenkymmenen minuutin seikkailun jälkeen ja sanoa

” Hei missä te olette, ai lähellä Huittisia, me ollaan vielä täällä Tampereella!”