Valmentajalta: Se on siinä!

Valmentajalla on jotenkin epätodellinen olo ja syitä siihen on monia.

Koko viikon treenien jälkeen on ollut hyvä fiilis, jotenkin erilainen kuin normaalisti. Tytöt ovat kiitettävään tahtiin ottaneet vastuuta omasta treenaamisestaan valmentajan hengatessa koulun penkillä, ja se on tuottanut tulosta. Joukkue yllättää minut positiivisesti usean kerran kauden aikana, monesti jopa usean kerran yhden treenin aikana.

Maanantaina kimmoisuustreenit saivat ihan uusia ulottuvuuksia ihmetellessämme miten rankkaa Munamiehellä on olla kyykyssä koko ajan. Nauruhermoissa oli pitelemistä, kun Lisbet päätti hieman venyttää omaan collegepuseroaan tavoitellessaan Munamiehen todellista tuskaa ja tasapainohan siinä petti. Lisbet-munan vieriessä pitkin ammattikoulun liikuntasalia, kaivaten ehkä pientä apua pinteestä päästäkseen, muut nauroivat mahat kippurassa.

Keskiviikkona nämä tyttöset sitten näyttivät ihan uuden puolen itsestään. Keskiviikkoisin treenit loppuvat vasta iltayhdeksältä ja kun kello tuli tasan yhdeksän ei ollut tietoakaan kotiin lähtemisestä. Kun viittä yli yhdeksän valmentaja varovasti kyseli, että koska ajattelitte lähteä kotiin, niin treenit sen kuin jatkuivat. Syynä tähän oli viimeinen harjoitus, jossa ennen niin kiltti ja huomaavainen joukkue vastustajaa kohtaan, sai näyttää mistä päin oikein tuulee ja tehdä kiusaan niin paljon kuin sielu sietää. Valmentaja oli tyytyväinen treenin kulkuun, koska taitojen karttuessa hallitusta kiusanteosta on tullut nautinto ja se on sitä lentopalloa, se on fiilistä.

Perjantain treeneissä tehtiin enemmän tai vähemmän aivojumppaa, mikä on todella haastavaa perjantai-illalla siinä kahdeksan ja yhdeksän välillä, kun toinen jalka vipattaa jo ulko-ovesta bilettämään. Poikkeuksellisesti lopetimme treenit viisi minuuttia aikaisemmin ja vastustelu, joka treenien lopettamisesta tuli, yllätti valmentajan. Tämän viikon perjantaitreeneissä oli sykettä, mistä kiitos kuuluu tytöille. Valmentaja suunnittele, tytöt toteuttavat, niin se vain menee.

Tänään sunnuntaina meillä oli sitten peli ja fiilis sen kuin paranee. Pieni keskustelutuokio pukuhuoneessa, jossa valmentaja teroitti kahta osa-aluetta; syöttöä ja torjuntaa. Ne ovat tämän päivän ase vastustajaa kohtaan, niillä mennään. Valmentaja oli miettinyt vielä alkulämmittelykuvion uudelleen ja siinä olikin muutamilla pelaajilla haastetta enemmän kuin itse päivän pelissä.

Taktiikan muutos kuitenkin kannatti, sillä makoisa 3-0 voitto oli meidän.

Ensimmäinen erä oli tasaista pelaamista, jossa meillä kuitenkin koko ajan oli etulyöntiasema. Valmentaja ohjeisti syöttämään vastustajan keskipelaajille, koska heiltä puuttui libero. Siinä erän edetessä mietin olikohan pelaajilla tiedossa, kuka sitä keskipaikkaa siellä toisella puolella oikein pelaa, kun syötön kohde olikin joku toinen. Torjuntapeli toimi koko pelin ajan, josta iso kiitos kuluu ahkerille keskitorjujille. Voitto tuli melko helposti, piti vain pelata omaa peliämme.

Mutta mitä tapahtui toisessa erässä…

Toisen erän alku mentiin samoilla pelaajilla, kuin millä ensimmäinenkin aloitettiin, mutta valmentaja joutui turvautumaan aikalisään jo ensimmäisten pallojen aikana. Toinen aikalisä käytettiin tilanteessa ennen vastustajan viidettätoista pistettä, kun meillä taas pisteitä oli alle viisi. Tilanne oli melko toivoton muttei mahdoton.

Tänään vaihtopelaajat näyttivät miten tärkeitä he ovat joukkueelle, ja miten tärkeää on pelata joukkueena. Vaihdoimme passarin ja hakkurin, vaihdoimme yleispelaajan, vaihdoimme takaisin ja välillä vaihdoimme liberoa. Sieltä me vain nousimme piste pisteeltä peliin mukaan vaihtopelaajien ansiosta, ja lopuksi kun vielä vaihdoimme takaisin niin, että passari meni takakentälle ja pitkä hakkuri etukentälle, saimme kuin saimmekin puristettua voiton toisesta erästä. Ihan vain selvyydeksi sanoisin, että tämä erä vaati valmentajalta jo suuria ponnistuksia ja paljon aivokapasiteettia, mutta loistavia valintoja tuli tehtyä.

Kolmanteen erään lähdettäessä olimme jo unohtaneet aikalisien jälkeiset junnuvirheet joukkueen konkareilta ja teimme erässä vain kolme omaa virhettä. Erätauolla valmentaja painotti, että vastustaja noukkii kaikki meidän peipit, joten lyökää tytöt sitä palloa. Kun sitten laitapelaajamme teki järkevällä peipillä pisteen, valmentaja oli melkein sanaton. Pientä kuittausta tuli myös pelaajan taholta, mutta missään kohtaa valmentaja ei kuitenkaan kieltänyt järjen käyttöä. Samainen tyttö tehtaili laidasta pisteitä niin lyömällä kuin tekemällä yhden loistavan, järkevän peipin.

Outoa, että tunnin pelistä voi niin elävästi jäädä vain yksi pallo mieleen. Tai oikeastaan ei ollenkaan outoa. Siinä pallossa on ollut mukana niin fiilistä kuin tunnetta, niin taitoa kuin osaamista, täydellinen suoritus. Tämän päivän pelissä ajatusta oli mukana niin paljon enemmän kuin aikaisemmissa peleissä. Kehittymistä on tapahtunut niin yksilötasolla kuin joukkueena.

Kolme-nolla voitto, kolmas erä 25-5, se on siinä.

Kataja kaatuu ensi kierroksella

Huh huh mikä peli. Maskun Katajaa vastaan sunnuntaina pelattu matsi alkoi näyttävästi meidän osaltamme, mutta venyi valitettavaan viidenteen erään, joka hävittiin. Hyvää mieltä toi kuitenkin se, että joukkueena taistelimme lohkon kärkikamppailussa!

Seuraavassa kohtaamisessa osaamme varautua vastustajajoukkueen parhaan hyökkääjän lyönteihin. Tässä pelissä passit lähtivät ensimmäisen erän jälkeen, aina kun mahdollista, hänelle, ja pommeja sateli. Huomasimme myös, että kahdenkaan voitetun erän jälkeen ei saa alkaa himmailemaan syöttöjä, eikä lyöntejä.

Yleisön onneksi yleispelaaja/keskitorjuja/hakkurivasurimme oli leiponut kahvioon ihanaa porkkanakakkua, joten yleisöllä riitti naposteltavaa koko kaksituntisen ajan. Kahvikassa karttuikin mukavasti, kun aina yhtä riehakas yleisömme oli saapunut paikalle sankoin joukoin.

Kierros oli onneksi vasta ensimmäinen, ja seuraavalla kerralla lähdetään uudestaan Sussun sanoin: Katajan kaatoon! :)

Vamentajalta: Raision Loimu juniorit 3 on loistava ryhmä

Mietitäänpä. Kaksi liberoa, kaksi passaria, kuusi keskipelaajaa, viisi yleispelaajaa, kolme hakkuria ja vain yksi valmentaja. Miten tästä ryhmästä on muutamassa vuodessa kasvanut varteenotettava haastaja naisten kakkossarjassa? Tänään annoimme melkoisen myrskyvaroituksen vastustajalle, joka sitten muuttui pelin edetessä vienoksi tuulen vireeksi.

Asenne. Mitä se oikeastaan on? Valmentaja sanoo pelaajille: ” asennetta peliin”. Mitä hän oikeastaan tarkoittaa? Mahtaako valmentaja itsekään oikein tietää, mitä tuolla lauseella ajaa takaa. Pelaajat sanovat toisilleen; ” se on asenteesta kiinni”. Mitä pelaajat tuolloin odottavat itseltään ja joukkuetovereiltaan? Helppo sana ”asenne”, jonka taakse voi asettaa niin monta erilaista asiaa. Hävitäänkö pelit asenteen takia? Vai voitetaanko pelit asenteen takia? Jos on asennetta niin miksi välillä sitten voitetaan ja välillä hävitään? Minä valmentajana haluaisin puhua enemmän suhtautumisesta asiaan kuin asenteesta asiaan. Suhtaudutko vakavasti joukkueeseen? Suhtaudutko lentopalloon niin vakavasti, että se on elämässäsi TOP 5 listalla? Suhtautuminen valmentajaan ratkaisee suhtautumisesi treeneihin. Se minkälainen suhtautuminen meillä on joukkuetovereihimme, vastustajaamme, tuomariin, harrastukseen vaikuttaa jokaisen meidän toimintaan ja valintoihin.

Pelissä pitää uskaltaa tehdä opittuja asioita, jokaiseen palloon pitää suhtautua niin kuin se olisi pelin viimeinen pallo. Mutta, jos suhtautuminen puuttuu….puuttuu asenne. Alkaa pakoilu ja yksin suorittaminen, joukkue unohtuu. Mitä enemmän varmistamme toisten palloja, sitä vähemmän hoidamme oman tonttimme. Ja jos luottamus pelikaveriin ontuu, se näkyy koko pelissä. Tämän jälkeen kukaan ei enää tiedä mitä pitää tehdä.

Selittelyä, sitäkin. Valmentaja vetää joskus huonot treenit. Tämä voi johtua hänen työkiireistään, tai ehkä hänellä on flunssa tai ajatukset vain jossain muualla. Valmentajan suhtautuminen treeneihin vaihtelee, näin vaihtelee myös treenien taso. Hyväksyvätkö pelaajat huonot treenit? Eivät. Valmentaja ei myöskään voi hyväksyä huonoa suhtautumista peleihin.

Tänään pelaajat kiittivät valmentajaa kun pääsivät pois kentältä, vaihtoon. Valmentajana en osannut ajatella, että pelaajia jännitti pelaaminen. Oli hienoa kuulla se pelaajilta, sillä nyt ymmärrän taas enemmän. Oliko suhtautuminen pelaamiseen sitten huonompaa näillä, jotka kiittivät pääsystään vaihtopenkille? Mielestäni ei, he eivät vain löytäneet sitä sopivaa suhtautumista oman tekemisen ja vastustajan tekemisen välillä.

Kapteenimme sanoin ” katajan kaatoon” ei tainnut ihan mennä nappiin, mutta meillä on aikaa teroittaa kirvestä seuraavaan kohtaamiseemme. Valmentaja voi olla joukkueestaan onnellinen, ensimmäinen erä hoidettiin sovitulla taktiikalla. Toisessa erässä sama kuusikko sai jatkaa, mutta metsään meni. Kaiken sen pettymyksen takaa pilkistää kuitenkin aurinko. Alkulämmittelyssä valmentaja huomasi pelaajalta suorituksen, jota on harjoiteltu, harjoiteltu ja harjoiteltu. Nyt vihdoinkin se alkaa näkyä ensin yhtenä onnistumisena, ensi viikolla jo rutiinina. Ne ovat oikeasti hienoja hetkiä valmentajalle, ne pienet asiat.

Kommentti erätauolla; ” en tiennytkään että peippaaminen voi tuntua noin hyvältä”, kertoi valmentajalle taas uutta tarinaa, kehittymistä. Nautinnon hetkiä sai aikaan myös yleispelaajamme, joka kylmän rauhallisesti löysi sen ykköskulman. Valmentajan neuvoja kuunnellaan ja niitä yritetään noudattaa, mutta syöttö ei ihan aina löytänyt kohteeseensa. Keskitorjujamme nosti silti meidät hienoilla syötöillä vielä peliin mukaan viidennessä erässä, mikä ei kuitenkaan riittänyt sytyttämään joukkuetta viimeiseen taistoon.

Pelin loputtua valmentaja kysyi viisaammilta; ” mitä olisin voinut tehdä toisin?” Vastaukseksi sain: ”olisit käyttänyt edes kaikki aikalisät, olisit saanut ehkä vastustajan syöttöputken katkaistua”. Huu-uuu, kylmää kommenttia, mutta niin totta. En uskonut, että voin vielä oppia lentopallosta jotain uutta, mutta niin vain tämänkin päivän peli opetti paljon sellaista mitä en vielä ole ymmärtänyt. On pakko, ihan pakko kiittää joukkuetta silmieni avaamisesta, maailmani avartamisesta. Lentopallo vain on jotain niin suurta.

Voittoputki jatkuu!

Aivan mahtavaa! Eilen tuli taas yksi voitto tilille ja se tarkoittaa, että kevätkausi on alkanut pelkästään voitokkaasti.

Voi niitä aikoja, kun olimme huumassa yhdestä kauden aikana voitetusta pelistä. Tuntuu mukavalta, kun treenaaminen palkitaan. Hyvä meidän tiimi! Eilen Piikkiössä huomattiin taas kerran, miten joukkueen jokaisen pelaajan panosta tarvitaan. Yhteispeli toimi, ja vaikka välillä pallot jätettiin kohteliaasti toisten poimittaviksi, yleinen fiilis pelistä jäi pelkästään positiiviseksi. Kuten toinen passareistamme totesi erätauolla: "naiset hei, tä on meidän peli".

Yleensä viikolla pelattaviin matseihin on hiukan vaikeampi hakea kunnon kierroksia. Päivä on ollut täynnä menoja ja peliin saa ottaan vasta illalla paikan päällä. Nyt peli saatiin onneksi jo alusta asti käyntiin.

Syvällisempää analyysiä voit lukea Minnan mietteistä tämän tekstin alta.

Valmentajalta: Pieniä suuria asioita, lentopalloa

Tänään en voi sanoin kuvata, miten hieno fiilis minulla kaiken kaikkiaan on.

Kun kymmenen jälkeen torstai-illalla lähdin tuomaroimasta miesten aluemestaruussarjan peliä, liikutuin melkein kyyneliin. Tunnin pelin ajan olin käynyt läpi koko sen viiden vuoden jakson, jonka olen viettänyt tyttöjeni kanssa. Tähän väliin täytyy sanoa, että Lisbetin retro-sortsikokoelma kalpeni näkemäni rinnalla.

Tuomaroidessani miesten peliä, en välillä tiennyt olinko eksynyt jalkapallopeliin tai oliko kyse sittenkin lentopallosta. Toinen joukkue oli toista joukkuetta huomattavasti heikompi niin pelillisesti kuin taidollisesti, mutta en voinut olla huomaamatta niitä kannustuksen sanoja, joita heikomman joukkueen toverit sanoivat toisilleen. Vaikka tilanne oli tappiollinen 2-18, jaksoivat heikommat iloita siitä yhdestä ainoasta onnistumisesta tai vastustajan virheestä, jonka avulla he pääsivät yhden pisteen lähemmäksi tavoitettaan, ottelun voittoa. Huomasin ilokseni, että tänä päivänä minun ei tarvitse enää sanoa tytöille, että ” Hyvä yritys”, vaan voin sanoa heille ” Hieno suoritus”.

Katsellessani sieltä korkealta tuomaritelineeltä miesten peliä, mietin miten kaikkien joukkueiden olisi hyvä käydä katsomassa kauden aikana edes yksi vastaavanlainen peli. Peli oli suorituksiltaan heikkoa ja tekniikaltaan huono, mutta kentältä ei silti puuttunut tahtoa ja taistoa. Jokainen pallo yritettiin kuitenkin pelata vastustajan puolelle. Siinä katsellessani niitä jalalla tehtyjä pelastuksia, monta metriä korkeita keskipasseja, yhdellä kädellä hätäisesti tehtyjä suorituksia, sekä kaaosmaista liikehdintää kentällä, muistelin alkutaivaltani nykyisen ryhmäni kanssa. Ajattelin, että tyttöni olivat viisi vuotta sitten samanlaisia ja kiitin luojaani, että tänä päivänä me pelaamme lentopalloa.

Torstai-illan peliin Piikkiöön matkasi neljäntoista tytön ryhmästä vain kymmenen, joista kaksi oli passaria ja kaksi liberoa, joten valmentajan ei tarvinnut miettiä paljon pelaajavaihtoja. Taidan suositella jokaiselle passarille iltatyöskentelyä Seppälän vaatevuorien takana, sillä tänään passarimme pääsi omalle tasolleen ja pyöritti peliä miten tahtoi. Passarimme apuna hääräsi kaksi loistavan pelin tehnyttä liberoa, jotka nostivat vastustajan aloitussyötöt juuri oikeanlaisina verkolle. Valmentaja muisti aikalisällä kiittää keskipelaajia loistavista esityksistä, sillä harjoituksissa tehty työ siirrettiin pelikentälle. Yleispelaajamme tekivät loistavia suorituksia joka osa-alueella, nostoissa, puolustuksissa ja hyökkäyksissä. Ilman näitä onnistuneita puurtajia pelimme torstai-iltana olisi näyttänyt erilaiselta.

Peli oli koko ajan hallinnassamme jokaisella osa-alueella. Pienet notkahdukset korjasimme vaihtamalla kakkosliberon takakenttäkierrokselle, joka ainakin tänään toimi hyvin. Jännittää sai kuitenkin kentänlaidalla melkoisesti, sillä vastustaja liikkui suhteellisen hyvin ja pallorallit olivat pitkiä. Keskipelaajamme tykitti melkoisia pommeja kohti vastustajaa, yleispelaajamme hyödynsi kiertohyökkäyksissä opitun vauhdinoton ja tulos oli toivotunlainen, piste meille.

Jotain uutta täytyy kuitenkin kokeilla jokaisessa pelissä, ja niin tässäkin. Yleispelaajat vaihtoivat paikkaa kolmannessa erässä, ja kun kierrätimme vielä keskipelaajia ja hakkureita saimme vihdoinkin sellaisen torjuntatiimin verkolle, että vastustajan ykköshyökkääjä oli pelattu pihalle. Neljännessä erässä vaihdossa ollut passari sai kokeilla jotain uutta ja erilaista, vai mitä sanoisitte tästä: nostotilanteessa ykköspassari oli verkolla passaamassa ja kakkospassari ahdistettu ykkösnurkkaan pois nostoringistä. Jälkikäteen mietittynä, mitä ihmettä se siellä pelikentällä oikein teki, muuta kuin naureskeli pelipaikkaansa. No, valmentaja luotti pelaajiinsa niin paljon, että antoi passarin hengailla kentällä, sillä tarvitsimme vain muutaman pisteen voittoon.

Voittoputki sen kun jatkuu, mutta valmentaja on kiitollinen muista asioista. Positiiviset kommentit ja kiitokset lentelivät pelaajilta valmentajalle ja pelaajilta pelaajille. Valmentajan aivot käyvät peleissä koko ajan ylikierroksilla, kun pitää miettiä mitä seuraavaksi. Tulee vähemmän kehuttua pelisuorituksia ja silloin on hyvä, että joukkue muistaa kiittää toinen toisiaan onnistuneista nostoista, puolustuksista, passeista, syötöistä ja ihan kaikesta. Mitä enemmän osaamme sitä vähemmän enää kiinnitämme huomiota pieniin asioihin, joista tulee osaamisen myötä rutiineja. Peleissä nämä pienet asiat tekevät suorituksista suuria ja juuri siitä on kyse lentopallossa, pienistä suurista asioista. Kiitos!