Tänään en voi sanoin kuvata, miten hieno fiilis minulla kaiken kaikkiaan on.
Kun kymmenen jälkeen torstai-illalla lähdin tuomaroimasta miesten aluemestaruussarjan peliä, liikutuin melkein kyyneliin. Tunnin pelin ajan olin käynyt läpi koko sen viiden vuoden jakson, jonka olen viettänyt tyttöjeni kanssa. Tähän väliin täytyy sanoa, että Lisbetin retro-sortsikokoelma kalpeni näkemäni rinnalla.
Tuomaroidessani miesten peliä, en välillä tiennyt olinko eksynyt jalkapallopeliin tai oliko kyse sittenkin lentopallosta. Toinen joukkue oli toista joukkuetta huomattavasti heikompi niin pelillisesti kuin taidollisesti, mutta en voinut olla huomaamatta niitä kannustuksen sanoja, joita heikomman joukkueen toverit sanoivat toisilleen. Vaikka tilanne oli tappiollinen 2-18, jaksoivat heikommat iloita siitä yhdestä ainoasta onnistumisesta tai vastustajan virheestä, jonka avulla he pääsivät yhden pisteen lähemmäksi tavoitettaan, ottelun voittoa. Huomasin ilokseni, että tänä päivänä minun ei tarvitse enää sanoa tytöille, että ” Hyvä yritys”, vaan voin sanoa heille ” Hieno suoritus”.
Katsellessani sieltä korkealta tuomaritelineeltä miesten peliä, mietin miten kaikkien joukkueiden olisi hyvä käydä katsomassa kauden aikana edes yksi vastaavanlainen peli. Peli oli suorituksiltaan heikkoa ja tekniikaltaan huono, mutta kentältä ei silti puuttunut tahtoa ja taistoa. Jokainen pallo yritettiin kuitenkin pelata vastustajan puolelle. Siinä katsellessani niitä jalalla tehtyjä pelastuksia, monta metriä korkeita keskipasseja, yhdellä kädellä hätäisesti tehtyjä suorituksia, sekä kaaosmaista liikehdintää kentällä, muistelin alkutaivaltani nykyisen ryhmäni kanssa. Ajattelin, että tyttöni olivat viisi vuotta sitten samanlaisia ja kiitin luojaani, että tänä päivänä me pelaamme lentopalloa.
Torstai-illan peliin Piikkiöön matkasi neljäntoista tytön ryhmästä vain kymmenen, joista kaksi oli passaria ja kaksi liberoa, joten valmentajan ei tarvinnut miettiä paljon pelaajavaihtoja. Taidan suositella jokaiselle passarille iltatyöskentelyä Seppälän vaatevuorien takana, sillä tänään passarimme pääsi omalle tasolleen ja pyöritti peliä miten tahtoi. Passarimme apuna hääräsi kaksi loistavan pelin tehnyttä liberoa, jotka nostivat vastustajan aloitussyötöt juuri oikeanlaisina verkolle. Valmentaja muisti aikalisällä kiittää keskipelaajia loistavista esityksistä, sillä harjoituksissa tehty työ siirrettiin pelikentälle. Yleispelaajamme tekivät loistavia suorituksia joka osa-alueella, nostoissa, puolustuksissa ja hyökkäyksissä. Ilman näitä onnistuneita puurtajia pelimme torstai-iltana olisi näyttänyt erilaiselta.
Peli oli koko ajan hallinnassamme jokaisella osa-alueella. Pienet notkahdukset korjasimme vaihtamalla kakkosliberon takakenttäkierrokselle, joka ainakin tänään toimi hyvin. Jännittää sai kuitenkin kentänlaidalla melkoisesti, sillä vastustaja liikkui suhteellisen hyvin ja pallorallit olivat pitkiä. Keskipelaajamme tykitti melkoisia pommeja kohti vastustajaa, yleispelaajamme hyödynsi kiertohyökkäyksissä opitun vauhdinoton ja tulos oli toivotunlainen, piste meille.
Jotain uutta täytyy kuitenkin kokeilla jokaisessa pelissä, ja niin tässäkin. Yleispelaajat vaihtoivat paikkaa kolmannessa erässä, ja kun kierrätimme vielä keskipelaajia ja hakkureita saimme vihdoinkin sellaisen torjuntatiimin verkolle, että vastustajan ykköshyökkääjä oli pelattu pihalle. Neljännessä erässä vaihdossa ollut passari sai kokeilla jotain uutta ja erilaista, vai mitä sanoisitte tästä: nostotilanteessa ykköspassari oli verkolla passaamassa ja kakkospassari ahdistettu ykkösnurkkaan pois nostoringistä. Jälkikäteen mietittynä, mitä ihmettä se siellä pelikentällä oikein teki, muuta kuin naureskeli pelipaikkaansa. No, valmentaja luotti pelaajiinsa niin paljon, että antoi passarin hengailla kentällä, sillä tarvitsimme vain muutaman pisteen voittoon.
Voittoputki sen kun jatkuu, mutta valmentaja on kiitollinen muista asioista. Positiiviset kommentit ja kiitokset lentelivät pelaajilta valmentajalle ja pelaajilta pelaajille. Valmentajan aivot käyvät peleissä koko ajan ylikierroksilla, kun pitää miettiä mitä seuraavaksi. Tulee vähemmän kehuttua pelisuorituksia ja silloin on hyvä, että joukkue muistaa kiittää toinen toisiaan onnistuneista nostoista, puolustuksista, passeista, syötöistä ja ihan kaikesta. Mitä enemmän osaamme sitä vähemmän enää kiinnitämme huomiota pieniin asioihin, joista tulee osaamisen myötä rutiineja. Peleissä nämä pienet asiat tekevät suorituksista suuria ja juuri siitä on kyse lentopallossa, pienistä suurista asioista. Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti