Mietitäänpä. Kaksi liberoa, kaksi passaria, kuusi keskipelaajaa, viisi yleispelaajaa, kolme hakkuria ja vain yksi valmentaja. Miten tästä ryhmästä on muutamassa vuodessa kasvanut varteenotettava haastaja naisten kakkossarjassa? Tänään annoimme melkoisen myrskyvaroituksen vastustajalle, joka sitten muuttui pelin edetessä vienoksi tuulen vireeksi.
Asenne. Mitä se oikeastaan on? Valmentaja sanoo pelaajille: ” asennetta peliin”. Mitä hän oikeastaan tarkoittaa? Mahtaako valmentaja itsekään oikein tietää, mitä tuolla lauseella ajaa takaa. Pelaajat sanovat toisilleen; ” se on asenteesta kiinni”. Mitä pelaajat tuolloin odottavat itseltään ja joukkuetovereiltaan? Helppo sana ”asenne”, jonka taakse voi asettaa niin monta erilaista asiaa. Hävitäänkö pelit asenteen takia? Vai voitetaanko pelit asenteen takia? Jos on asennetta niin miksi välillä sitten voitetaan ja välillä hävitään? Minä valmentajana haluaisin puhua enemmän suhtautumisesta asiaan kuin asenteesta asiaan. Suhtaudutko vakavasti joukkueeseen? Suhtaudutko lentopalloon niin vakavasti, että se on elämässäsi TOP 5 listalla? Suhtautuminen valmentajaan ratkaisee suhtautumisesi treeneihin. Se minkälainen suhtautuminen meillä on joukkuetovereihimme, vastustajaamme, tuomariin, harrastukseen vaikuttaa jokaisen meidän toimintaan ja valintoihin.
Pelissä pitää uskaltaa tehdä opittuja asioita, jokaiseen palloon pitää suhtautua niin kuin se olisi pelin viimeinen pallo. Mutta, jos suhtautuminen puuttuu….puuttuu asenne. Alkaa pakoilu ja yksin suorittaminen, joukkue unohtuu. Mitä enemmän varmistamme toisten palloja, sitä vähemmän hoidamme oman tonttimme. Ja jos luottamus pelikaveriin ontuu, se näkyy koko pelissä. Tämän jälkeen kukaan ei enää tiedä mitä pitää tehdä.
Selittelyä, sitäkin. Valmentaja vetää joskus huonot treenit. Tämä voi johtua hänen työkiireistään, tai ehkä hänellä on flunssa tai ajatukset vain jossain muualla. Valmentajan suhtautuminen treeneihin vaihtelee, näin vaihtelee myös treenien taso. Hyväksyvätkö pelaajat huonot treenit? Eivät. Valmentaja ei myöskään voi hyväksyä huonoa suhtautumista peleihin.
Tänään pelaajat kiittivät valmentajaa kun pääsivät pois kentältä, vaihtoon. Valmentajana en osannut ajatella, että pelaajia jännitti pelaaminen. Oli hienoa kuulla se pelaajilta, sillä nyt ymmärrän taas enemmän. Oliko suhtautuminen pelaamiseen sitten huonompaa näillä, jotka kiittivät pääsystään vaihtopenkille? Mielestäni ei, he eivät vain löytäneet sitä sopivaa suhtautumista oman tekemisen ja vastustajan tekemisen välillä.
Kapteenimme sanoin ” katajan kaatoon” ei tainnut ihan mennä nappiin, mutta meillä on aikaa teroittaa kirvestä seuraavaan kohtaamiseemme. Valmentaja voi olla joukkueestaan onnellinen, ensimmäinen erä hoidettiin sovitulla taktiikalla. Toisessa erässä sama kuusikko sai jatkaa, mutta metsään meni. Kaiken sen pettymyksen takaa pilkistää kuitenkin aurinko. Alkulämmittelyssä valmentaja huomasi pelaajalta suorituksen, jota on harjoiteltu, harjoiteltu ja harjoiteltu. Nyt vihdoinkin se alkaa näkyä ensin yhtenä onnistumisena, ensi viikolla jo rutiinina. Ne ovat oikeasti hienoja hetkiä valmentajalle, ne pienet asiat.
Kommentti erätauolla; ” en tiennytkään että peippaaminen voi tuntua noin hyvältä”, kertoi valmentajalle taas uutta tarinaa, kehittymistä. Nautinnon hetkiä sai aikaan myös yleispelaajamme, joka kylmän rauhallisesti löysi sen ykköskulman. Valmentajan neuvoja kuunnellaan ja niitä yritetään noudattaa, mutta syöttö ei ihan aina löytänyt kohteeseensa. Keskitorjujamme nosti silti meidät hienoilla syötöillä vielä peliin mukaan viidennessä erässä, mikä ei kuitenkaan riittänyt sytyttämään joukkuetta viimeiseen taistoon.
Pelin loputtua valmentaja kysyi viisaammilta; ” mitä olisin voinut tehdä toisin?” Vastaukseksi sain: ”olisit käyttänyt edes kaikki aikalisät, olisit saanut ehkä vastustajan syöttöputken katkaistua”. Huu-uuu, kylmää kommenttia, mutta niin totta. En uskonut, että voin vielä oppia lentopallosta jotain uutta, mutta niin vain tämänkin päivän peli opetti paljon sellaista mitä en vielä ole ymmärtänyt. On pakko, ihan pakko kiittää joukkuetta silmieni avaamisesta, maailmani avartamisesta. Lentopallo vain on jotain niin suurta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti