Muistan parin vuoden takaa kun treeneihimme ilmestyi pitkä, tummahiuksinen tyttö. Pelaaja ei ollut taidoiltaan loistoluokkaa, liikkuminen pitkillä jaloilla muistutti enemmän puujaloilla kävelemistä kuin ketterän lentopalloilijan liikkumista. Yhtä kaikki, tyttö kävi ahkerasti treeneissä ja näytti tänään ettei lainkaan turhaan. Tämä tyttö on saanut nauttia vähän erilaisesta valmentamisesta, saanut kuulla vähän erilaisesta näkökulmasta pelaamiseen. Tämä tyttö on joutunut myös toteuttamaan valmentajan oudoimmatkin suunnitelmat kyseenalaistamatta mitään, mutta on tämä tyttö myös osannut ottaa aurinkoa, saunoa porukoiden kanssa Paimiossa, lomailla siideri kädessä jokilaivoilla. Tämä tyttö on myös tehnyt paljon töitä lentopalloharjoitusten lisäksi, matkannut Turusta Raisioon treenaamaan. Lentopallon lisäksi tämä tyttö on saanut paljon elämyksiä, paljon kokemuksia mutta ennen kaikkea hyviä ystäviä. Hetkessä tyttö kasvoi myös aikuiseksi, otti vastuuta, kertoi mielipiteitään, ryhdistäytyi kun oli aika ryhdistäytyä. Tuo tummatukkainen tyttö on ottanut paikkansa sydämessäni, jossa on niin vähän tilaa ylimääräisille, mutta johon jollakin tavalla jokainen mahtuu.
Tarina kertoo tummatukkaisesta tytöstä siksi, että jokaisen treenin, harjoituksen ja pelin jälkeen olen saanut hämmästyä miten tuo puujalkainen tyttö on oppinut pelaamaan lentopalloa. Sitä hänelle on yrittänyt aikaisemmin opettaa varmasti monikin, mutta tässä joukkueessa hän on yltänyt suurenmoisiin suorituksiin. Sitä tunnetta ei vain voi kuvailla miten paljon näkee yhdessä suorituksessa. Miten ihmeessä voin muistaa pelistä vain yhden jalkojen koukistumisen minkä seurauksena pallo nousee passarille. Miten ihmeessä voin muistaa koko pelistä vain yhden askeleen oikeaan suuntaan minkä seurauksena saadaan aikaiseksi loistava hyökkäys. Saadakseen fiilistä näistä suorituksista on täytynyt valmentajan kulkea pelaajan kanssa yhtä matkaa, puhua samaa kieltä ja antaa mahdollisuus kehittyä. Lopputulos kaikesta tästä nähtiin tänään kentällä, tuo tummatukkainen tyttö.
Joukkueeseemme on tänä syksynä liittynyt uusi tyttö. Pituutta tytöllä ei ole kuin puolet tuosta tummatukkaisesta tytöstä, liikkuminen kaukana puujalkaliikkumisesta. Toivon todellakin, että kahden vuoden päästä saan kirjoittaa blogiin….”Muistan kun parin vuoden takaa treeneihimme tuli tuo metri ja vähän päälle pituutta omistava vähän Pikku Myytä muistuttava tyttö, joka….”. Luottamus tätä uutta tulokasta kohtaan kasvaa koko ajan. Vaikka peliaikaa ei tänäänkään tullut paljon, ehkä yhden erän verran suoriutui uusi tulokas loistavasti pelipaikastaan. Tämäkin tyttö joutuu opettelemaan ihan uuden tavan ajatella, uuden tavan toimia, uuden tavan pelata joukkueena ja olla yksi joukkueen jäsen. Tiedän, että paineet ovat valtavat kun hyppää uusiin kuvioihin, mutta tämä tyttö ottaa homman pikku hiljaa haltuunsa, kehittyy kuin huomaamattaan yhdeksi sulavaliikkeiseksi liberoksi. Tänään me saimme jo vähän esimakua tulevasta.
Teillä kaikilla oli tytöt tänään omat hetkenne, se yksi askel tai yksi hyppy tai yksi torjunta tai yksi oivallus jonka seurauksena joukkue teki pisteen. Ja kyllä muistan jokaisen takaviivalle tipahtaneen pallon, kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti